Tulin Suomeen vuonna 1994. Olen tehnyt opettajan työtä jo yli kaksikymmentä vuotta eri oppilaitoksissa lasten, nuorten ja aikuisten kanssa Olen ollut myös maahanmuuttaja tehtävissä ohjaajana, neuvonantaja, sekä myös kotoutumisvalmentaja. Opettamisen ohella olen myös tehnyt paljon kulttuurityötä, opettanut omalla äidinkielellä muun muassa fysiikkaa ja matikkaa ja muita koulun aineita ala, - ja yläkoulussa. Olen tehnyt myös Internet sivustoja, joista löytää paljon kurdin kielistä oppimateriaalia ja olen ollut mukana erilaisissa opetusprojekteissa, tehnyt töitä opetushallituksen kanssa sekä eri yhdistyksien ja kerhojen kanssa. Olen kiinnostunut jatkamaan työtäni ohjauksen parissa monista syistä. Haluan myös edelleen kehittää työtäni erittäin paljon ja kohtaamaan haasteita sekä selviytyä niistä. Minulla on omasta mielestäni paljon annettavaa vielä työn parissa ja olen edelleen monissa opetusta edistävissä projekteissa Olen koko ajan innostunut kehittämään työtäni, varsinkin työikäisille nuorille ja aikuisillekin.